Ajankohtaista

Näin tunnistat laadukkaan led valaisimen!

 

Led valaisimissa huomattavia laatueroja

Led valaisimille luvattu 10 vuoden takuu on pitkä aika. Mihin pitkä takuuaika perustuu? Yltävätkö kaikki led valaisinvalmistajat samaan?

 

Monet led valaisimien valmistajat ilmoittavat erittäin pitkiä takuuaikoja tuotekatalogeissaan ja myyntipuheissaan. Mutta mikä on totuus? Totuus löytyy kun katsotaan nokkapellin alle ja tutkitaan valaisimia hieman tarkemmin.

Kun vertailet led valaisimia, älä vertaile hintoja, vaan vertaile ensin valaisimia. Jos valaisun tarpeesi on ammattikäyttö, eli esimerkiksi  toimisto, myymälä tai vaikka logistiikkakeskus, ota myös huomioon että valaisimet ovat usein käytössä jopa 24 tuntia vuorokaudessa ympäri vuoden. Sillon on erityisen tärkeää että valaistus toteutetaan korkealaatuisilla valaisimilla, ei halpahallien tuotteilla.

Parhailla mahdollisilla komponenteilla toteuteun led valaistuksen takaisinmaksuaika ammattimaisessa käytössä on noin kaksi vuotta.  Ei ole siis mitään syytä valita kuin parhaita mahdollisia komponentteja.

Miten sitten tiedät mikä valaisin on laadukas, ja mikä on valmistettu mahdollisimman edullisesti ja laadusta on jouduttu tinkimään?

Seuraavassa on lista asioista jotka sinun tulisi ottaa huomioon kun vertailet led valaisimien laatueroja?

 

Valaisimen paino

Vaikuttaa ehkä oudolta, mutta on totta. Korkeimman laatustandardin mukaisesti valmistetut led valaisimet myös painavat jonkun verran. Jos valaisin on kokoonsa nähden kovin kevyt, ei se todennäköisesti myöskään ole korkealaatuinen.

Led valaisin tarvitsee toimivan lämmönpoiston, jota ei saada aikaan ilman riittävää alumiinimassaa. 

Ohut jäähdytyselementti voi tarjota isomman alueen kevyemmällä rakenteella, mutta ei takaa riittävää lämmön siirtoa. Jäähdytyselementin pitää siis olla riittävän paksu, ja siksi se painaa.

Saatat löytää Kiinalaisia 12-30W tuotteita edullisesti. Tuotteita jotka ovat hyvin kevyitä, valaisin saattaa jopa tuntua muovurunkoiselta. Tällaiset valaisimet eivät toimi hyvin edes lyhyellä aikavälillä, saatikaan ammattikäytössä. Älä siis valitse toimistoon tai teollisuus halliin halpamarkettien led valaisimia. Saat varmuudella harmia ja päänsärkyä jo muutaman kuukauden jälkeen.

Laadukas LED siru

Useampi suuri ja pienempikin yritys valmistaa LED siruja eri puolilla maailmaa. LED sirun laatu riippuu pitkälti materiaalista josta siru on valmistettu. Suurempi siru antaa enemmän valotehoa ja on luotettavampi syöttövirran muutoksissa. Korkealaatuinen led siru takaa valaisimelle pitkän eliniän sekä luotettavan toiminnan jopa yli kymmeneksi vuodeksi.

Laadukkaan sirun valinta on valaisimen valmistajan ydinosaamista. Vain yritykset joilla todella on kokemusta ja halua tehdä mahdollisimman korkealaatuisia valaisimia, valitsevat valaisimiinsa led sirut jotka myös kestävät.

 

Virtalähde

Virtalähde on tavallaan led järjestelmän sydän. Led on puolijohde jota on käytettävä ja ohjattava huolellisesti, ohjeiden mukaisesti jotta se kestää mahdollisimman pitkään. Lediä tulee ohjata jatkuvalla, laadukkaalla tasavirralla, ja se on mahdollista vain käyttämällä laadukasta led virtalähdettä.

Aivan kuten jäähdytyselementissä, paino koskee myös virtalähdettä – virtalähteen elinikää rajoittaa usein kuivuvat elektrolyyttikondensaattorit. Myös huonosti suunniteltu lämmönhallinta kuivattaa kondensaattoreita nopeammin.

LED:in pitkän käyttöiän takaavat siis laadukkaat komponentit valmistuksessa sekä tietysti laadukkaat virtalähteen kondensaattorit.

Halpahallien ledit käyttävät toimiakseen keskinkertaisia kondensaattoreita, jotka toimivat usein vain noin 1000 tuntia. Keskinkertaisten kondensaattoreiden haasteeksi muodostuu erityisesti lämpötila.

Me käytämme Walkialla kondensaattoreita joille laskemme vähintään kymmenen vuoden eliniän, mutta todellinen käyttöikä on huomattavasti pidempi.

 

Sähkömagneettiset häiriöt ledeissä

Huonosti suunniteltu, tai halpa virtalähde voi aiheuttaa ongelmia sähkömagneettisen yhteensopivuuden kanssa. Tämä ongelma huomattiin autoteollisuudessa jo vuosia sitten, ja ongelma ratkaistiin uudenlaisilla, erittäin  laadukkaasti valmistetuilla virtalähteillä. Walkian led valaisimissa me käytämme autoteollisuudessa kehitettyä erittäin luotettavaa virtalähde teknologiaa.

 

Led valaisimen tehokkuus

Huono virtalähde, optiikka tai led -siru laskee valaisimen valotehokkuutta. Valaisin siis käyttää enemmän sähköä tuottaakseen saman määrän valoa.

 

Valon laatu

Toinen iso kustannus laadukkaissa led valaisimissa on kallis fosfori metalli. Jos huomaat led valaisimessa pientä eroa valkoisuudessa, kyse on todennäköisesti halvalla valmistetusta valaisimesta jossa on käytetty matalalaatuista fosforia kustannusten säästämiseksi. Valon värin ylläpitäminen voi olla monelle led valaisimen valmistajalle haaste.

Myös värintoistoindeksi (CRI = Colour redering index) on tärkeä asia joka tulee ottaa huomioon. Edullisilla led valaisimilla värintoistoindeksi on normaalisti heikko, sillä hyvä CRI vaatii laadukasta fosforia.

 

Valaisimen optiikka

Monesti led valaisimet asennetaan jotta säästetään energiaa. Se on tietysti hyvä asia, mutta ostaja saattaa jättää epähuomiossa harkitsematta millaista valoa tilassa oikeastaan tarvitaan. Tilan käyttötarkoitus tulisi aina ottaa huomioon valaistusta suunniteltaessa. Tässä kohdassa tärkeäksi muodostuu valaisimen optiikka.

Huono tai puuttuva optiikka voi aiheuttaa tai pahentaa valaisimen aiheuttamaa häikäisyä. Hyvä optiikka myös poistaa yksittäisten ledien kirkkaat valopisteet.

Valaistuksen suunnitteluvaiheessa valitaan valaisimet joiden optiikka sopii tarvittavaan tilaan. Halpojen led valaisimien valmistajat käyttävät samaa optiikkaa useisiin eri käyttötarkoituksiin. Laadukkaan led valaisimen optiikka on suunniteltu käytettäväksi tietynlaisissa tilanteissa. Varmista valmistajalta ennen valaisimen hankintaa millainen optiikka kyseisessä valaisimessa on.

 

Led valaisimen valmistus

Laadukkaiden komponenttien lisäksi myös valmistusprosessi on tärkeää. Valaisimen tyyli, ulkonäkö ja vahvuus ovat kaikki tärkeitä asioita valaisimen valinnassa.

Jos maalipinta tai pulvelimaalaus valaisimen pinnassa on huonolaatuinen, on todennäköistä että myöskään valaisimen elektroniset komponentit eivät ole paras mahdollista laatua.

Monet valmistajat pyrkivät saamaan valmistuskustannukset mahdollisimman matalaksi, koske he kilpalevat hinnalla. Kun valmistuksen jokaisessa vaiheessa säästetään, se ikävä kyllä vaikuttaa huomattavasti lopputuloksen laatuun.

Kun keskitytään nopeaan ja tehokkaaseen tuotantoon, ei laatuun, ei voida myöskään toivoa pitkäikäistä ja luotettavaa tuotetta.

Korkealaatuisen valaisimen valmistus on kokonaisvaltainen prosessi. Valaisin on valmistettu luotettavasti ja siinä käytetyt juotokset ja muut liitokset on tehty asianmukaisesti. Materiaali-  ja rakennevalinnat on tehty oikein, johtojen läpiviennit on tehty tiiviisti ja kestäviksi.

Laadukas led valaisin soveltuu mihin tahansa valaistus tilanteeseen. Tärkeitä asioita joita tulee ottaa valinnassa huomioon on esimerkiksi valaisimen iskunkesto. Halpakin valaisin saattaa olla päältä kaunis, mutta kestääkö se iskuja pallohallissa, tai logistiikkakeskuksen trukkien pakokaasusta aiheutuvaa pölyä ja likaa?

 

Halpamallien turvallisuusongelmat

Huonolaatuisissa valaisimissa on myös turvallisuusongelmia, yksinkertaisesta syystä että valaisimen valmistuksessa on käytetty huonolaatuisia komponentteja. Tällöin sähköisku- tai palovaara lisääntyy huomattavasti.

Tällaisia tapauksia on Suomessakin lukuisia vuosittain. TUKES pitää yllä listaa kuluttajille myytävistä tuotteista jotka eivät täytä vaatimuksia. TUKES - vaaralliset tuotteet

Lista markkinoilta poistetuista valaisimista ja syistä miksi ne on poistettu löytyy osoitteesta: TUKES - Markkinoilta poistetut

Yhteystiedot

Walkia Group Oy - Walkia® Lighting

Käyntiosoite
Lars Sonckin kaari 10
NOVA-talo, 4. kerros
02600 Espoo, FINLAND

Postiosoite
Kidekuja 2
88610 Vuokatti, FINLAND

Sähköposti: myynti ( at ) walkia.fi
Puhelin: 010 326 4460
Y-tunnus: 2672406-6

Ruotsi
Brandthovdagatan 24,
Västerås 72135 Sverige

Viro
Walkia OÜ,
Tööstuse 47, 10416 Tallinn

bsci

Bisnode DnB riskiluokka 1 logo 2017

luotettava kumppani

walkia AAA logo 2017 FI transparent

SELT liikemerkki 150605

Haku